Mä olen tietyllä tavalla rakastunut. Luotan toiseen täysillä. Oon aivan vietävissä ja ohjailtavissa, mun ei tarvitse sillä hetkellä kuin kuunnella käskyjä. Ja hän tietää tasan mistä narusta vetää.
Hänen ei tarvitse edes koskea muhun, kun kostun. Se on se tietty katse, pienen hymyn kera. Se, kun ottaa hiusletistä kiinni ja suutelee korvaa. Nyt olin jo siinä vaiheessa jalat muussina. Hetki pidempään ja olisin tullut ilman lupaa, ainakin siltä se tuntui. Tulin kyllä huomaamaan, että laukeaminen oli vielä hieman kauempana.
Kiemurtelin mielihyvästä, kun minut käskettiin kontalleen keskelle lattiaa, peppu pystyssä. Itseänikin kiihotti mielikuva taakseni aukeavasta näkymästä; pepputappi kiltisti paikoillaan ja valuvan märkä pillu.
Hän istui ja katsoi. Vihaan ja rakastan näitä hetkiä, en tiedä yhtään mitä odottaa, odottaako mitään. Kun en voi vaikuttaa asioiden kulkuun.
Tunsin kädet pakaroillani. Luoja miten hyvältä ne kämmenet tuntuivat, luulin sekoavani halusta. Sormet hipaisivat häpyhuuliani, äännähdin. Halusin lisää, halusin hänen hyväilevän klitoristani, koskevan voimakkaammin. Ennen kaikkea halusin tulla, edellisestä kerrasta oli naurettavan kauan aikaa.
Hän läpsäisi pakaroitani.
Niin oli tehty aiemminkin, mutta tämä tuntui jotenkin erilaiselta, määrätietoisemmalta. Ja kipeämmältä, siltä hyvältä kivulta. Iskut kovenivat, vinkunani muuttui kovaäänisemmäksi. Karatessani otteesta minut painettiin alemmas, pyllyni ollessa kuitenkin tarjolla. Läpsäisyt alkoivat tuntua kipeämmiltä, teki jo mieli pyytää lopettamaan, vaan en tehnyt niin.
Halusin itsekin koetella rajojani.
Piiskaus taukosi hetkeksi. Sormet hyväilivät pakaroita ja reisiä. Yllätyin hänen suudelmistaan. En ollut uskaltanut odottakaan sellaista.
Kuinka paljon voi haluta toista? Milloin ollaan hulluuden puolella?
Riittääkö toisen kosketus koskaan?
Mä olen varmaan sekoamassa. Haluaisin lukita hänet kotiini, olevan paikalla kun tarvitsen.
Näyttävän mulle paikkani.
Ottavan mut.
Tuntuu turhalta yrittää referoida iltapäivän tapahtumia. En pysty avaamaan henkistä puolta tarpeeksi, se vaikuttaisi kuitenkin valjulta kokemaani verrattuna.
Oletin, että saadessani haluamani olen tyytyväinen. Todella väärin oletettu, mä haluan enemmän. Mä haluan toisen tuohon iholle. Mä haluan kietoutua siihen tunteeseen, jonka koen vain hänen kanssaan.
"Sä oot climax ja lasku.
Hallusinaatio ja ekstaasi.
Sä oot vahvin huumeeni."