Perhosia.

Olin taas kahvilan ulkopuolella, odottamassa tapaamista. Eri kahvila, eri tapaaminen. Alkaisivat kahvilan työntekijät kohta jo kuvitella minulle uutta ammattia, jos aina eri henkilön/henkilöiden kanssa kävisin kerran silloin tällöin.

Oltiinhan me juteltu jo.. kuukausi? Mies vaikutti todella mielenkiintoiselta. Osasi sanoa juuri oikeat sanat, juuri mun ajatukset. Puhui todella avoimesti alusta asti, kertoi parisuhteestaan ja lapsistaan. Olen minä aiemminkin ollut varatun miehen kanssa, useimmiten se on vain selvinnyt jälkikäteen. (Ja tämän tapauksen yksityiskohtia en teille edes aio täysin selostaa.)
Vaan koskaan en ole ollut varatun miehen kanssa niin, kuin nyt oli tapahtumassa.

Noin 40-vuotiaan näkönen mies asteli minua kohti, ehkä viitisen minuuttia saapumiseni jälkeen. Ei yhtään minun tyyppiseni näköinen. No, ulkokuori voi pettää.
Siirryimme kahvilaan ja pöytään istumaan. Olin väsynyt yövuorojen jäljiltä, enkä ollut aivan terävimmilläni. Pohdin kovasti miten tylsistyneen ja vittumaisen vaikutelman saatoinkaan antaa.
Juttu luisti melko hyvin, mutta aina välillä iski hieman pidempiä taukoja, jolloin olimme molemmat omissa ajatuksissamme. Ehdin jo muutamaan kertaan miettiä, että taisipa pitkästä aikaa olla vain kerran kahvittelu.
En ymmärtänyt sillä hetkellä, miten saimme kaksi tuntia vietettyä kahvien ääressä, mutta lopulta lähdin kotia kohti. Erotessamme hän suuteli minua. Tunsin oloni kovin oudoksi.

Olin varma, ettemme kohtaisi enää.
En muista kauanko aikaa kului, mutta yhtäkkiä huomasin sopivamme uudesta tapaamisesta. Minun luonani.
Hänen saapuessaan olin todella jännittynyt, kuten luonteeseeni kuuluu. Istuimme olohuoneessa, jutellen niitä näitä. Muistan, että tunnin kuluttua saapumisestaan hän istui viereeni ja suutelimme. Fiilikseni olivat edelleen enemmän negatiiviset kuin positiiviset.
Vaan joku, jokin alkoi muuttaa käsitystäni hänestä samalla, kun suudelmamme muuttuivat intensiivisemmiksi ja hän kosketti kasvojani...