Kuten moni muu nainen, minäkin olen haaveillut kokevani edes kerran lemmenleikit toisen naisen kanssa. Monen monta kertaa, nähnyt unia tapahtumasta ja herännyt aamulla kuumottava tykytys jalkovälissäni, kosteutta kiiltäen. Nyt olen askeleen lähempänä haavettani, enkä tiennyt sen tuovan niin miljoonia ajatuksia.
Tutustuin heihin netissä. Kyllä, he, pariskunta. Normaalit parisuhteessa elävät ihmiset. Myönnettäköön, minulla oli epäilyni heidän suhteensa, kuten ketä tahansa internetissä tapaamani kohtaan. Meseosoitteet vaihdettuamme juttu alkoi jotenkin sujumaan melko vaivattomasti. He kertoivat mitä haluavat, minä kerroin haaveeni ja kokemattomuuteni.
Muutaman tunnin keskustelun/tuntemisen jälkeen, he halusivat kuulla ääneni. Varmistaa, että olen oikeasti olemassa. Pyysin hieman lisäaikaa, kerroin tämän kaiken tulevan kovin uutena asiana minulle. He ymmärsivät täysin ja sovimme, että soitan naiselle seuraavana päivänä tiettyyn aikaan. Sanoivat myös, etteivät ihmettele, jos haluan soittaa tunnistamattomalla numerolla. Alusta asti olemme suojelleet identiteettiämme.
Voinette arvata, seuraavana päivänä kellon lähestyessä sopimaamme aikaa alkoivat tämän neidin kädet hikoilemaan. Tiesin soittavani tuntemattomalla numerolla, mutta mielessäni pyörivät kauhukuvat monien satojen eurojen puhelinlaskuista väärän numeron jälkeen. Tai jos puhelimeen vastaisikin joku tuttuni, kaverini äiti, OMA ÄITINI. Olin jo viivytellyt puhelin kädessä, en halunnut tehdä ohareita. Halusin nähdä mihin tämä voi johtaa, onko tässä mitään.
Puhelimesta vastasi hermostunut, mutta sympaattinen naisääni. Esittelin itseni, aloin höpötellä päivästäni saadakseni jotain puheenaihetta. Molemmat naurahtelivat hermostuneesti välillä. Noin viiden minuutin jälkeen hyvästelimme toisemme ja sovimme palaavamme asiaan. Olimme alunperin sopineet, että puhelun ei tarvitse olla pitkä.
Muutaman sekunnin päästä istuin bussissa typerä hymy huulillani. Mieleni teki hihkua riemusta, enkä vieläkään oikein tiedä miksi. Joku oli oikeasti olemassa, jotkut siellä puhelimen toisessa päässä. Tämä ehkä voisi oikeasti onnistua. Ja pam, tuhat negatiivista ajatusta; minkä näköisiä he ovat, minkä ikäisiä, ovatko he puhuneet totta koko ajan, paljastuuko myöhemmin, että he haluavat enemmän minusta kuin ovat antaneet ymmärtää, missä he asuvat, missä me olisimme, pystyisinkö olemaan heidän kanssaan...
Seuraavana päivänä jatkoimme tietokoneella keskustelua, he halusivat tavata. Asiat tuntuivat menevän eteenpäin miljoonvauhtia ja sanoin siitä heille. Emme olleet nähneet toistemme kasvokuvia vielä lainkaan, mutta suostuin lähettämään heille omani. Suoralta kädeltä tyrmäystä ei tullut, vaan he jatkoivat tapaamispäivästä puhumista. Se pieni itsesuojeluvaisto, joka minulla oli vielä ollut jäljellä tuntui hiipuvan. Innostus, jonka olin puhelun jälkeen kokenut, nousi taas esiin. Julkisella paikalla kohtaamisen täytyi olla melko turvallista, eikö?
Ja sovimme tapaamisen muutaman päivän päähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti